EtusivulTULOKSETTiivisty romurallistaSM-Tilastot

ROMURALLI
MESTARIT 2009

2010 Konkarit ottivat paikkansa takaisin

TAPIO "TAPPARI" LEPONIEMI



Tapio Leponiemi Alias Tappari
Tämä 48-vuotias bussikuski tuli ajamaan romurallia lehti-ilmoituksen perusteella.
 Ensimmäinen kisa tuli ajettua 29.1.1995. Monta kautta on nähty ja niistä on ajettu 11. Kilpailuvietti vetää radalle aina uudestaan ja uudestaan, jopa niin paljon että herra jäi jo kerran ”eläkkeelle” tehdäkseen näyttävän comebackin.

 Osakilpailupokaalien lisäksi palkintokaappia komistaa SM-ykkös- ja SM-kakkospokaalit kaksin kappalein.
Lempiautokseen mies mainitsee Toyota, hyvä auto niin radalla kuin liikenteessä.
 Miehelle mieluinen rata löytyy (yllätys-yllätys) Hämeenlinnasta, Ahvenistolta. Ei vessojen, vaan yleisömäärän takia.

Vähän rauhallisempiakin harrastuksia tältä mieheltä löytyy. Hyvin usein Tappari nähdäänkin  kamera kaulassa sipsuttamassa siroilla 43:n tossuillaan milloin missäkin. Kuvia voi ihailla mm. Tapparin omilla kotisivuilla.
Eikä pidä yllättyä jos Tappari nykäsee hihastasi kysyen vanhoja rahoja, erikoiseuroja tai puhelinkortteja. Herra alkoi ”eläkkeellä” ollessaan keräämään niitä.

Motto herralla on hyvinkin tyhjentävästi ja yksiselitteisesti:
Vain elämää, ei sen enenpää…

Ajatuksena Tapparilla on: Positiivisella ja rennolla mielellä eteenpäin

ESA "SIRPPI" LEHTIMÄKI

Esa Lehtimäki, tunnetaan paremmin nimellä Sirppi
Kaikki lajia edes vähän seuranneet muistavat kyllä varmasti areenalta sen ruttuisen ladan joka pyörii herhiläisen tavoin kilpakumppaneidensa kimpussa, sirppi katolla keikkuen.
 Tämän miehen ikää on vaikea arvioida ja se jääkin suureksi salaisuudeksi.
Mutta kaiken kaikkiaan hän on vanha konkari romuralleissa.
(Ladafanit ei saa lukea seuraavaa)
Sirppi on romuttanut uransa aikana kaikkiaan 44 Ladaa!!!

Kaverin houkuttelemana Sirppi istui romuralli auton rattiin ensi kerran vuonna-98 Lahdessa, kauden viimeisessä kisassa… ja siitä se ajatus sitten lähti, ja on kestänyt jo 12 kauden ajan. Se vaan on niin kivaa ajaa kolareita luvan kanssa!!!!
Ja kolaroinut hän onkin yhteensä yli 60:ssa kisassa Viroa myöden. Vuodesta -99 lähtien ajanut itsensä SM-tilastoissa kuuden parhaan sakkiin joka vuosi.

Palkintokaappi pullistelee pokaaleita ja kaikkein kirkkaimpina SM-ykkösiä 4 kipaletta ja SM-kakkosia 3 kipaletta.

Arvatenkin Sirpin suosikkiauto ralleissa on Lada, siviilissä olisi kiva ajella Hummerilla.

Poikkeuksellinen mies tämä Sirppi,  muut ajaa autonsa muualla romuralli kuntoon, mutta Sirppipä ajaa ensin  romurallissa ja tuo auton sen jälkeen  rokkiralliin ja ajaa sillä vielä monta kautta. Eipä ihan joka pojalta onnistukkaan tuo!

Suosikkiradoikseen Sirppi mainitsee Lahden, koska siellä on aina pärjännyt hyvin ja toiseksi suosikiksi nousee Ahvenisto… Siel on nii hyvä vessa, siellä pääsee vaikka pesemään öljyt pois 43-saappaiden pohjasta.

Toiveena Sirpillä olisi, jotta jos sais takavedot takasin radalle, vaikka sitten yhdistetyssä luokassa.

Vuonna 2009 näytti nuorempi sukupolvi konkareille !!!

HEIDI LEPONIEMI



Ikä:
- 20v
Ensimmäinen Romuralli ja ikä silloin:
- Helsinki 2005, 15v
Mones kausi:
- kolmas
Mistä tuli kipinä romuralliin:
- Pienestä asti Tapparin mukana ollut, pakko oli kokeilla sillon kun se ekan kerran oli mahdollista. Koukkuunhan siinä sitten jäi : D
Muut harrastukset:
- swappailu ja valokuvaus
Kengän koko:
- siro 40
Suosikki auto:
- Toyota
Kerro mikä parasta lajissa:
- Kyllä se törmäily on, kerrankin kun se on luvallista : D
Sijoitukset kisoissa:
- 2009: 1, 1, 2, 5 ja 1
- 2008: -, 4, 4, 3 ja 8
Lempi romuralli areena ja miksi:
Hämeenlinna, Ahvenisto. Iso varikko, aina paljon yleisöä ja oikea vessa!
Motto:
-
Mitä muuta haluat mainita:
- Ens vuonna uusiks!

Heidin Kotisivut:





LAPPEENRANTA 3.5
Kausi alkoi voitolla!!!

ANJALANKOSKI 28.6
Voitto tuli että rysähti! ja taas hieno auto ;)

LOHJA 15.8
Toiseksi viimeisenä liikkui täällä ja Yleisö tykkäsi!

ÄÄNEKOSKI 3.10
Viides sija ja isille viel pieni mahdollisuus mestaruuteen...
Upeasti maalattu auto,
mutta  Norrenan Limusiini toyota vei show car ja yleisön suosikki pokaalit

LAHTI 31.10
Tulihan se voitto ja samalla mestaruus ja kiertopokaali omaksi
sekä yleisön suosikki pokaali... on siinä kuskattavaa

TEEMU "HEVILETTI" JAUHIAINEN



Ikä:
- 16
Ensimmäinen Romuralli ja ikä silloin:
- 15v ja kisa oli lappeenranta 08
Mones kausi:
- toinen
Mistä tuli kipinä romuralliin:
- isipappa ajanu ja ollu aina mukana ni olihan e itekki alotettava
Muut harrastukset:
- rokkiralli
Kengän koko:
- 44-45
Suosikki auto:
- romurallissa volvo mutta ei sillä siviilissä ajais.
Kerro mikä parasta lajissa:
- Se ku pääsee tykittää täysillä toista päi :P
Sijoitukset kisoissa:
- ei muista 08 sijotuksii mut 09 kisat meni sillee et: 1. 4. 1. 1. 1.
Lempi romuralli areena ja miksi:
- Lranta, koska iso varikko, paljon yleisöö ja aina on ollu hyvä keli
Motto:
- On elettävä täysillä päivä kerrallaa, koska se voi olla viimenen
Mitä muuta haluat mainita:
- No comment



LAPPEENRANTA 3.5
Viimekausi päättyi voittoon ja tämä kausi alkoi voitolla!!!

ANJALANKOSKI  28.6
Neljäs sija sinisellä volvolla tällä kertaa

LOHJA 15.8
Voitto ja sitä myöten kiertopalkinto himaan!

ÄÄNEKOSKI 3.10
Voitto tuli taas mutta kuvassa punaisella Ladalla ajava Sirppi tuli toiseksi joten vielä jäi viimeiseen kisaan mestruus tavoitteeksi.

LAHTI 31.10
Vaikeuksien kautta voittoon!
Myös yleisön suosikki pokaali kotiin!